perjantai 17. tammikuuta 2014

pohdiskeluja

Mulle on valitettavasti tullut jo tässä vaiheessa tätä blogia (vaikka postauksia on vasta muutama..) elävästi mieleen ne ajat kun pidin blogia muutama vuosi sitten. Kuten ekassa postauksessa kerroin, se koko blogi oli aikamoista sekametelisoppaa.. Asukuvia, ruokakuvia, ulkokuvia, sisäkuvia, muuten vaan-kuvia siitä ja tästä ja asiaa vaikka mistä. Monissa postauksissa ei ollut mitään selkeää teemaa, vaan sivusin monia eri aiheita.

Mulla on aina ollut vaikeuksia keskittyä. Riippuen toki paljon asian kiintoisuusasteesta, mutta yleisestikin kyllä joo, huonohko keskittymiskyky. Oon vähän ääripääihminen, joko en tee paljon mitään tai sitten teen kauheella tarmolla asioita yrittäen tehdä ne kaikki kerralla. (Ja sitten kauhee morkkis kun sellanen ei tietenkään onnistu ja yhyy miks en saa mitään aikaan/miks en saa mitään tehtyä loppuun asti.) Oon tosiaan huomannu että kekittymisongelmat totta kai ilmenee tässä(kin) blogissa. En saa postauksia tehtyä kun aiheita olis 4602 ja kaikki tuntuu "tärkeeltä", mut ei oikeen tiedä mikä nyt itselläkään olis tällä hetkellä ajankohtaisinta. Yleensä aina kun selitän ihan "oikeessakin elämässä" jollekin mistä aiheesta tahansa, eksyn polulta vähintäänkin kerran ja välillä se koko pointti unohtuu kokonaan, kun alankin höpöttää jostain ihan muusta. Kuulostaa aika normaalilta, mutta musta tuntuu että mulle tapahtuu tätä useammin kuin muille. :D

Sitä mä nyt mietin, mikä idea tässä blogissa oikeastaan on? Aluksi ajattelin että tää on tosi hyvää itseterapointia ja mahdollisesti jopa muiden ihmisten kanssa suurien ja pienten asioiden pohdiskelua, realistisessa (=optimistisessa) mielessä. Tosiasiassa en edes uskalla kertoa tästä kellekään! Kahdelle läheiselle oon sanonut ja melkein toivon silti ettei nekään sittenkään lukis tätä. :D Mikä siinä sitten niin hävettää? Mitä sitten jos tästä tuleekin lähinnä päiväkirjablogi ja selitän täällä mitä sattuu? Sehän on vaan elämää ja sellastahan se tosielämässäkin on ettei kaikki oo niin selkeetä, eikä ihmiset pysy aina aiheessa etc.. Ei kai kaikkea tarvi ottaa niin vakavasti. Ehkä mä just siks nyt vaan itsepintaisesti jatkan tätä, että pääsen tästä hirveestä häpeästä, ettei itseään tarvi ottaa niin vakavasti. Jos mulla on kerran 1.1. ollut sellanen olo, että vitsit, perustan blogin! Ja oon ollut ihan innoissani siitä ja kokenut sen ainoastaan hyväks ja nimenomaan terapeuttiseks jutuks, niin uskon että sitä se on edelleen. Tää huonousfiilis tällä hetkellä oikeestaan ehkä tarkottaa jopa sitä, että tätä just on jatkettava. Mulla on itseasias jo nyt vapaampi ja helpottuneempi fiilis kun sain purkautua näistä tuntemuksista. :)

Kivat viikonlopun alut teille (mahdollisille lukijoille;))! Ehkä palaan vielä tän viikon puolella tai sitten en, sama se. :) Mitään muitakaan varmoja suunnitelmia mihinkään suuntaan ei ole, joten kaikki on ihan auki.. Kuin siistiä! Rennosti ainakin päätän ottaa, ottakaa tekin. :) ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti