kaikki on niinku pitääki nyt

Yllättävän vaikee muistaa vaikka sen aina tietää. Oon kokenut ahdistuksen tunteita kuluneen viikon aikana enemmän kun tarpeeks. Ja kaikenlaisia tuntemuksia, enemmän ku tarpeeks... Syytellyt, pääasiassa itseäni. Pääasiassa turhaan. Oikeastaan täysin turhaan. Kenenkään/minkään syyttely ei kyllä mihinkään johda, vaikka kuinka kuvittelis niin. Kaikki asiathan täällä tapahtuu syystä. Kaikesta oppii ja tietyt oppitunnit tulee kyllä just eikä melkein oikeaan aikaan. Ei niistä tarvi murehtia. Suhtautuu rennosti vaan, mitään ei voi tehdä väärin! Jos tekee "väärin" eli tavalla joka ei ollut ehkä just paras siihen hetkeen, aina tulee uus mahis. AINA.

Tää on mun tän viikon (no nii, viime viikon, ku  vaihtu kai maanantaiks just) lempparibiisi. Repeatil kuunneltu kymmenet kerrat, enkä taida kyllästyä tähän koskaan. Näinhän mä aina sanon sen hetken lempibiisistä.

Oon ollut reissussa sekä viime että tän viikonlopun ja täytyy sanoa että kummasti toi matkailu avartaa, vaikka pyöris ihan vaan Suomessa. Alan kaivata hiljalleen vähän rauhallisempaa elinympäristöä. Huomaan tämmösen adhd-ympäristön lisäävän adhd-meininkejä aika kivasti, sellaseen muutenkin taipuvaisella persoonalla. :) En oo kovin immuuni. Kai tätä jokusen vuoden kestää jos on pakko ja onneks välillä pääsee pois! Vois koittaa kehitellä jotain puollustusmekanismia tätä hälinää vastaan.

♥

"huono päivä" hyväksi

Mun viime tiistai alko surkeesti. Olo oli tosi alakuloinen ja kaikki masensi. Aloin  ihan kunnolla kuulostella tota olotilaa, meditoin ja annoin sen vaan olla. Näin on nyt enkä voi sille nyt mitään. Ihmeen kaupalla olo alkoi iltaa kohden kohota kummasti. Kaikkia kivoja pikkuasioita alkoi tapahtua ihan tosta vaan. Toki ihan varmasti olin ihan itse monen niistä alkuunsaaja, mutta kaikki tuntui vain niin ihmeen kevyeltä, kuin asiat olis tapahtuneet melkein itsestään. Uskomatonta kuinka suuri voima hyväksymisellä ihan oikeasti on. Sitä vaan pysähtyy hämmästelemään kerta toisensa jälkeen. Kun antaa kaiken vaan olla, eikä odota yhtään mitään. Ei parempaa eikä pahempaa. Kuinka tavallaan paradoksaalista, mutta silti niin loogista. :D Ja näköjään välillä on vaan pakko käydä hetki siellä pohjalla, tajutakseen. Toi tiistaipäivä, tai oikeastaan iltapäivä/ilta oli ehdottomasti ihan yks parhaista tän vuoden puolella. :)

Mitä sillon sitten tapahtu? Olin tosiaan päivästä vielä alakuloisuuden lisäksi tosi väsynyt (en tiedä oliko se enemmän henkistä vai fyysistä, ehkä molempia), mutta "heräämisen" eli kaiken hyväkyvän asenteen oivaltamisen jälkeen aloin saada enemmän puhtiakin itseeni. Mielenkiintoista muuten, en mitenkään kovinkaan tietoisesti päättänyt että "noniin, nyt alan olla hyväksyvämpi ihminen", vaan se tuli melkein itsestään kun oli vaan niin kurja olo etten vaan jaksanut sitä enää. Ei koskaan auta että yrittää väkisin olla iloinen. Mutta heti kun vaan antaa olla, se muuttuu itsestään. Mitä enemmän "taistelee" pahaa oloa vastaan, saadakseen hyvän olon, sitä enemmän paha olo vaan voimistuu kun saa huomiota. ;)

Ehdin sattumalta kahteen eri paikkaa, joihin tahdoin ja oli tarkoitus mennä alunperinkin. Ennen lähtöä vaan kun olin vielä melkein varma etten jaksa enkä edes ehdi kumpaankaan..

Toisessa näistä paikoista sain pitää sylissä pienenpientä vauvaa (mä oon aina rakastanut vauvoja ja vauvakuume tässä senkun kasvaa... :D vaadin varsinkin kaikkien vauvablogien lopettamista, niiden lukeminen on raastavaa!)

Kulta, maailman ihanin tyyppi oli sinäkin päivänä maailman ihanin, niinkun meidän siilivauvakin. <3 Maailman tärkeimmät.

Tein ihan törkeen hyvää ruokaa! Ja monipuolista. :) Kyl maistu.

Sain pitkään himoitsemani työharjoittelupaikan, joka alkais näillä näkymin loppukeväästä.

Jaksoin vihdoinkin vaihtaa puhtaat lakanat (vanhat ehtikin jo olla, krhm reilusti yli kuukauden..) ja ne tuntui ihanalta... Lisäks noi on mun yhdet lempilakanoista. (Näitä nää on nää pienenpienet ilot, joista voi tulla niiin iloseks :D)

lol. kyl on ihan ok ottaa lähikuva lakanastaan :D

Meditoin tän yhden päivän aikana enemmän kuin pitkään aikaan.

Tää oli tätä tajunnanvirtaa, josta puhuin viime postauksessa. Niin paljon intoa kirjottaa just sillä (=tällä) hetkellä että sen kirjottaa kokonaan puhelinella lähes ilman taukoa. (Toki tää viimeistely, kuvien laitto ja julkasu venähti tietty reippaasti. :D) Tää on kaukana tosta viime kirjotuksesta, joka tuntuu nyt täysin turhalta. Mutta täällä ollaan virheineen, senkus huonotkin tekstit siinä möllöttäköön sitte. Näköjään otollisinta mulle kirjoittaa on aamulla tai illalla, kun ei vielä/enää tarvi tehdä mitään tärkeää ja "tärkeää". :)

Kivaa viikonjatkoa  teille<3

pakkomielteiset ajatukset

Kun niihin alkaa todella kiinnittää huomiota, tuntuu ettei loppua näy.. Valitettavasti ei niistä eroonkaan pääse kiinnittämättä huomiota ensin. Mitä sressaavammalta elämä tuntuu, sitä enemmän niitä tulee. Niinhän se usein menee että toisinaan jo yhden negatiivisen ajatuksen/tapahtuman jälkeen (jos siihen suhtautuu turhan vakavasti) alkaa tulla useampi negatiivinen ajatus ja kohta onkin sitten päivä "pilalla". Ihan vaan koska ei ole itse päättänyt olla pysäyttämättä lumipalloefektiä. Jos vaan aina hoksais jo sen ekan ajatuksen kohdalla että enpäs pilaakaan päivääni lähtemällä tähän sen kummemmin mukaan, vaan keskityn mieluummin johonkin ihan muuhun. Johonkin mistä ei tuu paska fiilis.. Kuulostaa varsin loogiselta ja helpolta, mutta miksi tiedän monia juuri päinvastoin käyttäytyviä, itseni mukaan lukien. :D Noh, se nyt on tätä perus ihmisten pakkomielteistä negatiivisuudessa vellomista.

Toki pakkomielteiset ajatukset voivat olla ns positiivisiakin, mutta en koe niitä sen parempana kuin negatiivisiakaan, jos ne tosiaan on pakkomielteisiä. Sellaisia joihin on pakko palata, usein paremminkin paeta. Se tekee elämästä loppujen lopuksi tosi suppeaa ja elämästä saattaa tulla aika tunneköyhää. Negatiiviset tunteet aina kirpasee, mutta ei kestä ikuisesti ja sitten voi taas jatkaa eteenpäin. Kunnes se saattaa jossain vaiheessa tulla jopa uudestaan, mutta tärkeää on ottaa se aina vastaan, kokea ja sen jälkeen päästää irti. Joka on ainut tapa päästä eteenpäin, kerta toisensa jälkeen. Mikäli asioita ei koe, tulee usein juurikin näitä pakkomielteisiä ajatuksia.

Yksi mulla pari viikkoa päässä vallinnut semipakkomielteinen ajatus oli tästä aiheesta kirjoittaminen. ;) Toivon että sain aiheesta kiteytettyä kutakuinkin järkevästi, siitä huolimatta että tein tämän osittain vähän pakosta. Tahdoin kirjoittaa, mutta en tahtonut saada aikaiseksi kirjoittaa. Ehkäpä juurikin joidenkin muiden pakkomielteisten ajatusten vuoksi.. Mielenkiintosta. Myös se on mielenkiintoista miksei mun parhaimmat kirjoitusinspiraatiot tuu järkeviin aikoihin? Ne tulee sillon kun ei ole koneen äärellä tai sillon kun pitäisi jo mennä nukkumaan... Pitäs varmaan turvautua enemmän vihkoihin! Mukavaa keskiviikkoa. ♥ Itse en ainakaan aio lähteä mukaan mihinkään turhanpäiväisiin ajatuksiin vaan aion nauttia päivästä täysin siemauksin. Aurinko♥!

pohdiskeluja

Mulle on valitettavasti tullut jo tässä vaiheessa tätä blogia (vaikka postauksia on vasta muutama..) elävästi mieleen ne ajat kun pidin blogia muutama vuosi sitten. Kuten ekassa postauksessa kerroin, se koko blogi oli aikamoista sekametelisoppaa.. Asukuvia, ruokakuvia, ulkokuvia, sisäkuvia, muuten vaan-kuvia siitä ja tästä ja asiaa vaikka mistä. Monissa postauksissa ei ollut mitään selkeää teemaa, vaan sivusin monia eri aiheita.

Mulla on aina ollut vaikeuksia keskittyä. Riippuen toki paljon asian kiintoisuusasteesta, mutta yleisestikin kyllä joo, huonohko keskittymiskyky. Oon vähän ääripääihminen, joko en tee paljon mitään tai sitten teen kauheella tarmolla asioita yrittäen tehdä ne kaikki kerralla. (Ja sitten kauhee morkkis kun sellanen ei tietenkään onnistu ja yhyy miks en saa mitään aikaan/miks en saa mitään tehtyä loppuun asti.) Oon tosiaan huomannu että kekittymisongelmat totta kai ilmenee tässä(kin) blogissa. En saa postauksia tehtyä kun aiheita olis 4602 ja kaikki tuntuu "tärkeeltä", mut ei oikeen tiedä mikä nyt itselläkään olis tällä hetkellä ajankohtaisinta. Yleensä aina kun selitän ihan "oikeessakin elämässä" jollekin mistä aiheesta tahansa, eksyn polulta vähintäänkin kerran ja välillä se koko pointti unohtuu kokonaan, kun alankin höpöttää jostain ihan muusta. Kuulostaa aika normaalilta, mutta musta tuntuu että mulle tapahtuu tätä useammin kuin muille. :D

Sitä mä nyt mietin, mikä idea tässä blogissa oikeastaan on? Aluksi ajattelin että tää on tosi hyvää itseterapointia ja mahdollisesti jopa muiden ihmisten kanssa suurien ja pienten asioiden pohdiskelua, realistisessa (=optimistisessa) mielessä. Tosiasiassa en edes uskalla kertoa tästä kellekään! Kahdelle läheiselle oon sanonut ja melkein toivon silti ettei nekään sittenkään lukis tätä. :D Mikä siinä sitten niin hävettää? Mitä sitten jos tästä tuleekin lähinnä päiväkirjablogi ja selitän täällä mitä sattuu? Sehän on vaan elämää ja sellastahan se tosielämässäkin on ettei kaikki oo niin selkeetä, eikä ihmiset pysy aina aiheessa etc.. Ei kai kaikkea tarvi ottaa niin vakavasti. Ehkä mä just siks nyt vaan itsepintaisesti jatkan tätä, että pääsen tästä hirveestä häpeästä, ettei itseään tarvi ottaa niin vakavasti. Jos mulla on kerran 1.1. ollut sellanen olo, että vitsit, perustan blogin! Ja oon ollut ihan innoissani siitä ja kokenut sen ainoastaan hyväks ja nimenomaan terapeuttiseks jutuks, niin uskon että sitä se on edelleen. Tää huonousfiilis tällä hetkellä oikeestaan ehkä tarkottaa jopa sitä, että tätä just on jatkettava. Mulla on itseasias jo nyt vapaampi ja helpottuneempi fiilis kun sain purkautua näistä tuntemuksista. :)

Kivat viikonlopun alut teille (mahdollisille lukijoille;))! Ehkä palaan vielä tän viikon puolella tai sitten en, sama se. :) Mitään muitakaan varmoja suunnitelmia mihinkään suuntaan ei ole, joten kaikki on ihan auki.. Kuin siistiä! Rennosti ainakin päätän ottaa, ottakaa tekin. :) ♥

Elämä on ikuinen jatkuva retki !

Nukkuhöperö (ystävä keksi tän nimen kun valittelin sille väsymystä joku pv :D) ryhdistäytyy! Oon tässä viime päivinä ollut vähän väsähänyt, mutta tällä hetkellä tunnen itseni hyvinkin virkeäksi. :) Mulla lähtee bussi Helsinkiin parin tunnin päästä. :) Kulta lähti sinne jo aamulla työpaikan gaalajuttuseen ja koska se ei sisältänyt avecia, tulen vähän jälkijunassa, tai paremminkin just siinä bussissa perässä jatkoille. Haha, mua alko huvittaan että oon menossa johonkin jatkoille. :D En oo kyllä moniin kuukausiin ollut missään jatkoilla.. No juu, onhan tää nyt eri homma, kun on oikeesti jossain paikassa, eikä missään kaverilla (+tosiaan gaalan jatkot, joihin en edes osallistunut..:D). Seuraava yö sit vietetäänki hotellissa, sitä seuraava laivan hytissä ja siitä seuraava taas Viron puolella hotellissa. :) Oon ihan innoissani !! Pienet ja isot lomat rakkaimman kans on yks parhaita juttuja mitä keksin. Ihanaa päästä hetkeks pois Suomesta, en oo Tallinnassakaan käynyt näin aikuisiällä varmaan kertaakaan. Mulla on vähän samalla tavalla jännä olo, kun lapsena kun oli lähdössä jonnekin. :D

kuva viime lokakuun laivareissulta, parvekkeelta oli ihanat näkymät :)

En oo vielä saanut kovinkaan paljon aikaiseksi tänään, mut aika hienon kalanruotoletin tein aamulla unenpöpperössä. :D

Nyt mie vielä latailen lisää matkamusiikkia puhelimeen ja pakkailen viimiset pikkujutut (onneks meidän jääätävän iso matkalaukku lähti jo edeltä eikä mun tarvi raahata sitä :))).

Ps. Juju on vaan niin paras, etten voi vastustaa kiusausta laittaa taas... Tää(kin) on ihan mieletön !

Ihanaa, eikä yhtään ahdistavaa(!) sunnuntaita söpöset.<3

ituja :)

Jee, me saatiin vihdoinkin idätettyä! Sinimailasia:

Nää ei kyllä ihan valmiita taida olla vielä. Tietäiskö joku saako keskeneräsia alfoja jo maistella? :D

Diipadaapafaktaa: "Idätettäessä siemenen vitamiinipitoisuus moninkertaistuu. Idut ovat ruuansulatukselle helppoa ravintoa, koska ne ovat jo osittain sulaneet eli proteiineista on tullut aminohappoja, tärkkelyksestä yksinkertaisia sokereita – näin elimistö pystyy myös hyödyntämään kaikki ravintoaineet. Iduissa ja versoissa on vitamiinien lisäksi mineraaleja, entsyymejä, lehtivihreää, kuituja sekä antioksidantteja."
http://kaupunkiviljely.fi/mita/idut-ja-verso/

Kiva fiilis kun on saanut itse kasvattaa. :) Iduista tulee aina jotenkin tosi hyvä olo ja ihan kuin oikeasti tuntis kuinka elimistö kaipaa niitä kaikkia ravinteita mitä niistä saa. Lisäks idut maistuu mun mielestä ehkä terveellisemmältä kuin mikään ja sen lisäks on vielä oikeesti hyviä! Ei ihme että sinimailasen toinen nimi alfa-alfa tarkottaakin kuulemma kaiken ravinnon isää. Nää sinimailaset esim just sisältää runsaasti mineraaleja ja hivenaineita + A, B, C, D, E ja K-vitamiinia. Aika paljon kaikkee !

(Aarghh, oon kyllä sen luokan ihmelapsi tietotekniikan kanssa että en nyt saa tätä valkoista taustaakaan tekstin alta pois. :D Olkoon sitten..)

Uusi avaus uuteen ulottuvuuteen

Heräsin tänään aikaisin aamulla ja aloin puhelimella sattumanvaraisesti lukea erästä hyvinvointiin liittyvää blogia: http://www.jennyhenriksson.com/blog/. Tuota ja aika montaa muutakin samantapaista blogia on tullut jonkun verran lueskeltua jo monia vuosia. Tänä aamuna taas sain levottomuuteni keskellä niin hyvät fiilikset tuon blogin lukemisesta, että sisällä alkoin kummuta voimakas tahto perustaa oma ns hyvän mielen blogi. Päiväkirjaa en ole kuukausiin osannut enää kirjoittaa, saapi nähdä jos tämä toimisi paremmin. Toivotaan! Kirjoittamalla saa niin hyvin jäsenneltyä ajatuksiaan päässään ja tottakai jakaa kokemuksiaan ja oivalluksiaan, jolloin siitä saa vielä enemmän irti. Tarkoitus ei enää ole tuoda itseään esille samalla tavalla kuin esim monta vuotta sitten kirjoittaessani muoti/tyyliblogia, joka toki sisälsi myös toisinaan syvällisempiä ajatuksia ja vaikka mitä... Eli kunnon sekametelisoppa. :D Sen sijaan tahtoisin tämän blogin perustuvan pääasiassa kaikista hyvistä ja positiivisista asioista ja kaikesta mikä lisää ennen kaikkea henkistä hyvinvointia ja jossain määrin toki fyysistäkin (ehkäpä tää jopa tsemppaa mua taas liikkumaan enemmän!) . Itse olen aina kokenut päiväkirjamaisen kirjoittamisen, juuri omien kokemusten kautta pohdiskelun itselleni sopivaksi, joten sillä varmasti aika pitkälti mennään.

Tuuliviirimäisenä ihmisenä en voi luvata edes itselleni, saanko tämän blogin pysymään pystyssä ehkä vain päiviä tai viikkoja vai jopa vuosia..? Eipä sitä vielä hyödytäkään miettiä, just tällä hetkellä motivaatiota ainakin löytyy vaikka muille jakaa. :) Sen tosin voin luvata itselleni että tämän blogin kohdalla todellakin yritän olla ottamatta mitään paineita, ihan sama tuleeko postauksia päivittäin, viikoittain tai kuukausittain. Pääasia että tuntuu itsestä hyvältä.

Olen pienestä asti mielestäni ollut tosi optimistinen, aina uskonut että kyllä ihan kaikesta selviää. Mutta, valitettavasti myös masentuneisuuteenkin taipuvainen. Useimmiten masennusjaksot vain ovat onneksi pysyneet suht lyhytkestoisena, vaikka välillä tosi rajuinakin (ja tosi usein myös sellaisena että en oo ihan itselleni myöntänytkään alakuloisuuttani kuin vasta pitkän ajan päästä). Aika vuoristomaista menoa siis.. Nykyään mulla on asiat paremmin kuin hyvin ja ehkä jopa paremmin kuin koskaan. Ehkä juuri siksi nyt tahdonkin jakaa ja pohtia näitä onnellisuusasioita, koska en halua vajota alakuloisuuteen varsinkaan nyt, kun siihen ei mitään syitä oikeastaan ole. Mieli vain usein osaa olla hyvin mielenkiintoinen ja salakavala, että se kehittää ongelmia vaikka tyhjästä. Arvattavissa näin myös lienee että jotkut (jos tänne nyt joskus useampikin lukija mahdollisesti eksyy :D) ärsyyntyvät näin allöttävän optimistisesta ja "teko"pirteästä (niinkuin monet katkerat ja elämäänsä kyllästyneet ihmiset aidostikin onnellisia tahtovat usein nimittää) tavasta suhtautua elämään. Jotkut ihmiset eivät halua valita onnellisuutta (toki lähes kaikilla on näitä hetkiä joskus, itseni mukaan lukien), eivätkä itse edes myönnä/ymmärrä sitä. Olisipa mahtavaa, jos mahdollisimman moni pääsisi siitä loputtomasta negatiivisuuden kierteestä ja oppisi ottamaan itse vastuun elämästään ja onnellisuudestaan! Olipas tää loppu nyt aikamoista liirumlaarumia. :D Ja sieltä se itsekritiikki taas nostaa päätään... Sama se tällä kertaa, tekee vaan hyvää taas mun itsetunnolle kun hyväksyn itseltäni pikkasen epätäydellisyyttä. ;)

Tähän ekaan postaukseen sopii loistavasti nyt mun mielestä yks mun ihan ultimatelempparibiisi, johon en varmaan kyllästy koskaan! Tästä tulee lähes poikkeuksetta hyvä fiilis. :>

Pidemmittä puheitta (lol :D) sitten vaan, tervetuloa blogini pariin ja oikein antoisaa vuotta 2014 jokaiselle. ♥