keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

pakkomielteiset ajatukset

Kun niihin alkaa todella kiinnittää huomiota, tuntuu ettei loppua näy.. Valitettavasti ei niistä eroonkaan pääse kiinnittämättä huomiota ensin. Mitä sressaavammalta elämä tuntuu, sitä enemmän niitä tulee. Niinhän se usein menee että toisinaan jo yhden negatiivisen ajatuksen/tapahtuman jälkeen (jos siihen suhtautuu turhan vakavasti) alkaa tulla useampi negatiivinen ajatus ja kohta onkin sitten päivä "pilalla". Ihan vaan koska ei ole itse päättänyt olla pysäyttämättä lumipalloefektiä. Jos vaan aina hoksais jo sen ekan ajatuksen kohdalla että enpäs pilaakaan päivääni lähtemällä tähän sen kummemmin mukaan, vaan keskityn mieluummin johonkin ihan muuhun. Johonkin mistä ei tuu paska fiilis.. Kuulostaa varsin loogiselta ja helpolta, mutta miksi tiedän monia juuri päinvastoin käyttäytyviä, itseni mukaan lukien. :D Noh, se nyt on tätä perus ihmisten pakkomielteistä negatiivisuudessa vellomista.

Toki pakkomielteiset ajatukset voivat olla ns positiivisiakin, mutta en koe niitä sen parempana kuin negatiivisiakaan, jos ne tosiaan on pakkomielteisiä. Sellaisia joihin on pakko palata, usein paremminkin paeta. Se tekee elämästä loppujen lopuksi tosi suppeaa ja elämästä saattaa tulla aika tunneköyhää. Negatiiviset tunteet aina kirpasee, mutta ei kestä ikuisesti ja sitten voi taas jatkaa eteenpäin. Kunnes se saattaa jossain vaiheessa tulla jopa uudestaan, mutta tärkeää on ottaa se aina vastaan, kokea ja sen jälkeen päästää irti. Joka on ainut tapa päästä eteenpäin, kerta toisensa jälkeen. Mikäli asioita ei koe, tulee usein juurikin näitä pakkomielteisiä ajatuksia.

Yksi mulla pari viikkoa päässä vallinnut semipakkomielteinen ajatus oli tästä aiheesta kirjoittaminen. ;) Toivon että sain aiheesta kiteytettyä kutakuinkin järkevästi, siitä huolimatta että tein tämän osittain vähän pakosta. Tahdoin kirjoittaa, mutta en tahtonut saada aikaiseksi kirjoittaa. Ehkäpä juurikin joidenkin muiden pakkomielteisten ajatusten vuoksi.. Mielenkiintosta. Myös se on mielenkiintoista miksei mun parhaimmat kirjoitusinspiraatiot tuu järkeviin aikoihin? Ne tulee sillon kun ei ole koneen äärellä tai sillon kun pitäisi jo mennä nukkumaan... Pitäs varmaan turvautua enemmän vihkoihin! Mukavaa keskiviikkoa.  Itse en ainakaan aio lähteä mukaan mihinkään turhanpäiväisiin ajatuksiin vaan aion nauttia päivästä täysin siemauksin. Aurinko♥!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti